Heilurilla ennustaminen
Heilurilla on pitkälle historiaan ulottuvat juuret, mutta kuinka syvälle ja kuinka pitkälle
emme tiedä tarkkaan. Joissain kirjallisuuslähteissä väitetään heiluria käytetyn jo muinaisen Egyptin aikoina ja mm. Kuningas
Salomonin, Kleopatran ja Sheban Kuningattaren lukeutuneen heilurin suosijoihin. Vaikka heilurin historiaan ei liittyisikään
näin loistokkaita nimiä, on heiluri sangen käyttökelpoinen väline, jonka avulla voimme rakentaa siltaa tietoisen mielen ja
alitajunnan välille.
Kuten muidenkin ennustusjärjestelmien avulla, voimme onkia tiedonmuruja alitajuisen valtavasta
tietomäärästä myös heilurilta kysymällä. Tosiasiahan on, että keräämme jatkuvasti tietoa myös tiedostamattomalla tasolla ja
tämän tiedon unohdamme helposti tai emme rekisteröi sitä tietoisella tasolla lainkaan. Vaikka heilurin antamat vastaukset
eivät ole absoluuttisia totuuksia, voimme saada sen avulla kiintoisia näkökulmia erilaisiin meitä askarruttaviin ongelmiin
tai palauttaa mieleen jo unohtamiamme asioita, kuten kadottamiemmeesineiden olinpaikkoja.
Heilurilla ennustaminen voi olla juuri niin hauskaa, vakavaa tai summittaista kuin haluat
sen olevan. Heiluri tarjoaa sinulle mahdollisuuden oppia lisää itsestäsi ja sillä voi yhtä hyvin katsoa tulevan viikon lottonumeroita
kuin kysellä kysymyksiä edellisistä elämistä. Selkeissä kyllä- tai ei-vastausta kaipaavissa kysymyksissä heiluri on ehkä yksi
selkeimmistä tavoista saada vastaus juuri siihen mitä kysytään.
Ennustusvälineenä heiluri on myös erityisen kiinteästi kytköksissä kysyjään itseensä. Kun
quija-lauta liitetään usein vaarallisiin tai jopa pahoihin henkiin, tarotkortit jollain tasolla ne luoneeseen taiteilijaan,
riimut viikinkiajan pohjoiseen kulttuuriin, heiluriin liitetään vain sen käyttäjä. Voidaan ajatella että sen antamat neuvot
ja sen edustamat voimat ovat juuri niin hyväntahtoisia tai pahantahtoisia kuin sen käyttäjäkin, itse heiluri on täysin neutraali.
Siksi oikeanlaisen heilurin valinta onkin erityisen tärkeää. Heilurin täytyy olla sen käyttäjälle
mieluinen ja käyttäjälle sopivasta materiaalista valmistetu. Ehkä varminta olisikin postimyynnin sijaan valita heiluri itse,
koskettamalla sitä, tunnustelemalla sen muotoa ja materiaalia ja valitsemalla se omien tuntemuksiensa mukaan.
Heiluri voi olla makusi mukaan suuri tai pieni, kallis tai halpa ja lähes minkä muotoinen
tai mistä materiaalista tahansa. Voit hankkia kallisarvoisen kristalliheilurin tai horoskooppikivestäsi valmistetun kiviheilurin,
jonka edustavat energiat toimivat harmoniassa aurinkomerkkisi kanssa. Heiluri voi myös olla kultaketjuun kiinnitetty vanha
vihkisormus tai metallinen amuletti, joka on jostain syystä juuri sinulle merkityksellinen, ja tässä oli vain muutamia esimerkkejä.
Ennen vanhaan tehtiin heiluri ripustamalla kultasormus ennustajan hiukseen. Tällä tavoin heilurissa on takuulla omaa energiaasi!
Monet haluavat palavasti tietää mihin heilurin toiminta perustuu ja voiko sen käyttäjä heilutella
sitä tahtonsa mukaan. Erään teorian mukaan pienen pienet lihakset sormissa ovat kytköksissä aivojen motooriseen keskukseen,
joka taas on kytköksissä alitajuntaan. Tämän teorian mukaan alitajuisella tasolla tapahtuvat mielenliikkeet vaikuttavat sormien
lihasten toimintaan, jolloin heilurin käyttäjä alkaa heiluttaa heiluria tietämättään. Mikäli tämä teoria pitää paikkansa,
heiluri todella on yhteydessä alitajuntaasi. Näin sormiesi pienet liikeet välittävät sinulle heilurin avustuksella alitajuntaasi
hautautuneita salaisuuksia, muistoja ja havaintoja, jotka ovat tietoisella tasolla sinulle täysin tavoittamattomissa. Kun
heiluria käytetään tällä tavoin yhteyden luomiseksi alitajuiseen, puhutaan heilurilla ennustamisesta jota nimitetään englanniksi
termillä ” pendulum dowsing”. Suunnitelmallinenkin heiluttelu on toki mahdollista. Tietenkin voit heilutella heiluria
tietoisesti! Tällöin onkin olennaista miettiä, miksi ihmessä käytät sitä lainkaan! Saamasi tieto tulee tietoiselta tasolta,
eikä siten ole mitään mitä et tietäisi ilman heiluriakin. Jos heiluttelet heilurilla vastauksia joita toivot saavasi, et tosiasiassa
saa koko välineestä mitään hyötyä.
Kun olet hankkinut heilurin puhdista se, esimerkiksi hautaamalla se multaan viikoksi tai pitämällä
sitä salvian savussa. Kun heilurista on pistettu vieraat energiat totuta se omiin energioihisi. Tee sille ensin muutamia helppoja
kysymyksiä, joihin on olemassa selvä kyllä- tai ei-vastaus. Kysy esimerkiksi onko paitasi punainen? Oletko nainen? Kysy sekä
kysymyksiä joihin vastaus on selkeästi kyllä että kysymyksiä joihin vastaus on ei. Kun huomaat heilurin alkavan liikkua toistuvasti
tietyllä tavalla vastauksen ollessa kyllä ja toisella tavalla vastauksen ollessa ei, olet löytänyt heilurisi tavan kommunikoida.
Etsi seuraavaksi sopivilla idiottivarmoilla kysymyksillä liikeradat, jotka vastaavat kysymykseen ehkä tai en tiedä.
Jos et halua etsiä vastauksia tällä tavoin, voit myös käyttää valmista karttaa, johon heilurin
liikeradat on piirretty. Tämä on aivan yhtä hyvä tapa käyttää heiluria kuin liikeratojen selvittäminen omin päin. Katsoessasi
karttaan piirretyjä liikkeitä, välität ne alitajunnallesi. Voit myös piirtää itse kauniin kartan jota käytät heilurilla katsoessasi
tai hankkia sellaisen valmiina. Ympyrän, johon merkitset heilurin liikkeet tulisi olla n. 5cm halkaisijaltaan, ja kuvan taustan
sen värinen, että näet hämärässäkin siihen piirtämäsi nuolet ja heiluntasuunnat selvästi.
Kun kysyt heilurilta kysymyksiä edellä kuvatuilla menetelmillä, kannattaa valita asento, jossa
istut pöydän ääressä ja tuet kyynärpäätäsi pöytään. Näin kätesi ei väsy ja saat heilurin helpommin pysymään vakaana. Roikuta
heiluria rennosti keskisormen ja peukalon välissä siten, että heilurina toimivan riipuksen kärki tai alareuna on n. 1cm korkeudella
pöydän pinnasta tai kartasta. Jos olet oikeakätinen käytä oikeaa kättäsi, vasenkätiset taas pitävät heiluria vasemmassa kädessään.
Tyhjennä mielesi ajatuksista ja keskity intensiivisesti kysymykseen joka sinua askarruttaa. Kiinnitä huomiota siihen, että
et missään tapauksessa ala liikuttaa heiluria tietoisesti. Mikäli heiluri ei hievahdakkaan, saatat yrittää liian kovasti ja
tietoinen mielesi kontrolloi sormien liikkeitä estäen alitajuiset liikahdukset. Yritä siis rentoutua paremmin ja anna alitajuiselle
mahdollisuus puhua.
Minusta on kätevä tapa kysyä heilurilta ensimmäiseksi kysymykseksi onko se halukas yhteistyöhön.
Mikäli vastaus on ”ei” tai ”ei kiinnosta”, on paras siirtää istuntoa toiseen ajankohtaan. Aina ei
ole oikea ajankohta kommunikoida oman sisimpänsä kanssa. Samalla metodilla voi myös valita sopivia ajankohtia esim. tärkeiden
puheluiden soittamiseen tai tekemiisi meditaatioihin tai muihin sinulle merkityksellisiin tekoihin.
Heiluria käyttäessä on hyvä ottaa huomioon, että heilurilla on taipumusta saivarrella. Jos
esimerkiksi kysyt siltä onko nimesi Mari, se saattaa vastata EI. Tämä voi johtua esimerkiksi siitä, että sinun olisi pitänyt
kysyä onko nimesi Mari Inkeri tai Maikku, mikäli useimmat ihmiset sinua näillä nimillä kutsuvat. Heiluri ei myöskään kerro
ajan kohtaa, ellet erikseen kysy sitä. Jos kysyt heilurilta löydätkö elämäsi rakkauden, muttet määrittele aikaa, saat ehkä
myöntävän vastauksen, vaikka löydätkin sen vasta kymmenen vuoden kuluttua. Saatat kysyä oletko taiteilija ja heiluri vastaa
ei. Ehkä miellätkin itsesi vaikkapa graafikoksi ja heiluri ei pidä graafikkoa taiteilijana.
Edellä mainittujen ongelmien vuoksi kannattaa tehdä kysymys ketjuja, joissa tarkennat ja tarkennat
kysymystä:
”Olenko taiteilija?”
EI
”Olenko hyvä piirtämään”
KYLLÄ
”Voisinko menestyä graafikkona?”
KYLLÄ
Heiluria voi käyttää useaan eri tarkoitukseen. Voi määritellä sillä elämälläsi suuntaa, yllä
kuvatulla tavalla, esittämällä sille kysymyksiä parisuhteestasi, urastasi tai sinua askarruttavista ongelmista. Voit tutkia
syitä selittämättömiin pelkoihin tai käyttäytymismalleihin. Voit etsiä vastauksia unien käsittämättömiksi jääneisiin symboleihin.
Mikäli olet laillani hajamielinen ihminen, voit etsiä kadonneita esineitä heilurin avustuksella. Ehkä haluat ennustaa ystäväsi
lapsen sukupuolen etukäteen? Voit kysyä heiluriltasi miksi epäonnistut tupakkalakossa uudelleen ja uudelleen ja löytää sinulle
sopivimman tavan lopettaa riippuvuutesi. Voit käyttää heiluria apuna itsehypnoosissa tai tutkia sen avulla ihmisten auroja
ja jopa löytää piileviä terveysriskejä! Heiluri reagoi erityisen herkästi erilaisiin energiavirtauksiin ja ihmiset jotka saavat
taikavarvun toimimaan voivat myös heilurin avulla paikantaa vesisuonia. Ja tietenkin voit viihdyttää itseäsi ja ystäviäsi
leikkimällä leikkejä, joissa paljastetaan toisten pikku salaisuuksia.
Mikäli olet kiinnostunut luonnonmukaisista hoidoista voit valita itsellesi tai hoidettavillesi
heilurin avulla heille parhaiten sopivan yrttilääkkeen, homeopatisen valmisteen, eteerisen öljyn tms. Joskus ihmisen tyypin
määrittely voi olla vaikeaa ja voit varmistaa valintasi kysymällä heilurilta. Voi laittaa eteesi pöydälle valitsemiasi lääkintävaihtoehtoja
ja kysyä yksi kerrallaan heilurilta onko tämä sopiva rohto potilaallesi. Mikäli valitset kovin monesta vaihtoehdosta, vaikkapa
kukkatipoista tai ruoka-aineista, voit tehdä erilaisia ympyröitä, joissa on sopivia vaihtoehtoja ja katsoa heilurilla mikä
sopisi juuri käsillä olevaan tilanteeseen parhaiten.